Minä muistan sen, olin 9 -vuotias kun Palme murhattiin. Oli pimeää, olin autossa matkalla kotiin kun radiossa kerrottiin tapauksesta. En muista puhuinko kenellekään, mutta muistan että minua pelotti. Tuskin minä niin pienenä tiesin mitä tarkoittaa kun ihminen tapetaan, mutta se miten ihmiset reagoivat siihen sai minut pelkäämään.
Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 olin tullut kaupungilta ja avattuani telkkarin näin otsikon terrori-iskusta Yhdysvalloissa. Ajattelin, että ei voi olla totta. Vaikka kaikki tapahtui hyvin kaukana eikä minulla ollut ystäviä/sukulaisia siellä, minun oli paha olla. Ajattelin niitä tuhansia ihmisiä jotka kärsivät.. Olen pienestä asti ollut herkkä samaistumaan ihmisten tuskalle ja ahdingolle.
Keskiviikon jälkeen en ole voinut ajatella juurikaan muuta kuin Jokelan koulun tapahtumia. eihän tällaista oikeasti voi tapahtua Suomessa? Kyllä voi, ja niin kuin monet ovat sanoneet, tätä on jo odotettu jonkun aikaa. Mitä ihmiselle tapahtuu, että hän tekee tuollaisen ratkaisun. Ihmisen mieli on mielenkiintoinen.
Haluan jollain tasolla ymmärtää miksi Pekka-Eric teki tekonsa. En tietenkään hyväksy sitä, mutta asiat ei ole niin yksinkertaisia. En halua uskoa, että hän on niin ylimielinen kuin kirjoituksista saa kuvan. Vihainen hän oli, totta kai, sehän näkyy jo hänen teoissaan. Olen myös etsinyt netistä tietoa Pekka-Ericin esikuvista, Ericistä ja Dylanista. He kaikki ovat olleet oikeita ihmisiä. You Tubesta löytämistäni videopätkistä on Dylanista varsinkin jäänyt hymyilevä mielikuva. Kaikki kolme poikaa olivat ainakin masentuneita ja heille oli määrätty masennuslääkkeitä. Milloinkohan nuorten masennukseen puututaan? Pekka-Ericin tapaisia aikapommeja tikittää ja odottaa räjähdystä, ja heitä on varmasti paljon.
Suurella myötätunnolla ajattelen uhrien perheitä, ystäviä ja surmaajan lähipiiriä. Toivon, että ihmiset pystyvät jatkamaan elämäänsä niin, että saavat mahdollisimman pian kiinni siitä turvallisuuden tunteesta mikä heille ennen tapahtumia oli. Toivon, että ihmiset eivät katkeroituisi vaan tukisivat toisiaan tässä surussa. Jos jotain hyvää tapahtuneesta toivoisin niin yhteisöllisyyden lisääntymistä. Ihmisten on pidettävä huolta muistakin kuin itsestään.
Voimia kaikille.
perjantai, 9. marraskuu 2007
Suru on tyyni meri, syvä muttei pohjaton..
maanantai, 15. lokakuu 2007
Kauan aikaa sitten..
Äidin ja isän erottua äidin juominen lisääntyi. Olin yhdeksän ja jouduin ottamaan paljon vastuuta sisaristani joista nuorin oli vasta kolme -vuotias. Meillä kulki vaikka minkälaista miestä, kaikkia heitä inhosin. Olo oli varsin turvaton. Äidin juominen keskittyi viikonloppuihin, viikolla taisi tehdä kahtakin työtä, että sai perheen ruokittua. Yleensä se juominen alkoi perjantaina ja kesti sunnuntaihin. Kaupassa oli tili mihin saatiin käydä ostamassa ruokaa, äiti yleensä löytyi kantapaikastaan jos hätä tuli. Nämäkin ajat ovat aika hämärän peitossa.N. 11-vuotiaana mietin ensikerran kuolemaa.. Olin pahasti masentunut, en vain ymmärtänyt sitä tunnetta. En tiennyt mitä masennus on. Kotiongelmien lisäksi minua kiusattiin koulussa. Saatoin maata tuntitolkulla sängyssä ja miettiä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, onko vain pimeää ja hiljaista..
13-vuotiaana muutimme taas eri puolelle Suomea. Se oli outo tunne, toisaalta kaipasin niitä vähiä ystäviä joita minulla oli, mutta kiusaamisesta johtuen olin onnellinen. Saisin uuden elämän. Sopeuduin nopeasti uuteen kouluun ja sain helposti ystäviä. Päätin, että kukaan ei minua enää kiusaa.
Pian aloin vetämään jotain ihme roolia, olin aika kova tyttö, omasta mielestäni. Häiriköin tunneilla ja lintsasin koulusta. 14-vuotiaana liikuin vanhempien miesten seurassa ja annoin melkein kaikille. Kai luulin saavani jonkinlaista hyväksyntää käytökselläni, tietenkin minua selän takana haukuttiin huoraksi ja vaikka miksi. En välittänyt siitä. Viikonloput huitelin missä sattui, ei minua kotonakaan kaivattu, äidillä oli uusi miesystävä jonka kanssa viikonloput ryyppäsivät. Juomisen aloitin 14-vuotiaana, niihin aikoihin myös oli ensimmäiset sekakäyttö kokemukseni. Viina sain aina, kotona oli aina kossua ja jos teki jotain muuta mieli, niin äidin miesystävä auttoi auliisti.. Ja minullehan maistui..
Välit äitiin oli pahasti tulehtunut. Riitelimme koko ajan, sain aivan kauheita raivokohtauksia ja mietin enemmän kuin kerran miten tappaisin "sen saatanan huora-ämmän". Mietin miten puukottaisin tai heittäisin parvekkeelta alas. Huuto oli jatkuvaa. Äiti oli aivan voimaton kanssani, en yhtään ihmettele vaikka olisi pelännyt minua. Olin niin täynnä vihaa ja raivoa, että voin melkein vieläkin tuntea sen tunteen.
15-vuotiaana aloin ensimmäisen kerran seurustella. Mies oli minua 9 -vuotta vanhempi. Kutsutaan häntä vaikka Joniksi. Jonilla oli paha maine, riitapukari, olevinaan joku kuningas. Vankilassa oli jo ehtinyt istumaan, en muista mistä. Se oli syksyä kun tutustuttiin, pojat ottivat minut auton kyytiin. Joni istui etupenkillä, minä takapenkillä hänen ystävänsä kanssa. Pojat lähtivät käymään jossakin ja jäin istumaan autoon yksikseni, pian minut revittiin autosta ulos ja heiteltiin pitkin katua. Tämä hullu nainen osoittautui Jonin siskoksi joka luuli, että olen takapenkillä istuvan miehen kanssa josta hän oli kiinnostunut. Joni oli pian paikalla ja sisko sai kyytiä. Oli ihanaa, että joku piti puoliani. Siitä meidän tapailu sitten alkoi, äiti ei tietenkään ollut asiasta innoissaan, mutta minkä hän sille olisi voinut. Vietin paljon aikaa Jonin asunnolla, juominen ei vähentynyt, koska joka viikonloppu oli isot bileet kämpillä. Tosi nopeasti ystävät kaikkosivat, mies oli hurjan mustasukkainen, en saanut missään yksinään käydä.
Riitelimme suhteen alusta alkaen paljon. Erosimme ja palasimme yhteen monta kertaa. Riidat olivat rajuja, Joni oli verbaalisesti hyvin lahjakas kaveri. Haukkumisesta tuli jokapäiväistä. en mitään osannut tehdä oikein, olin muka ruma ja läski. Ja minä kuuntelin ja lopulta aloin uskomaan hänen juttuihin itsekin. No, en sitten ole mitään ja ruma ja läski varmasti. No, miksi en lopettanut suhdetta, niinpä. Osasihan hän olla myös ihana ja mitäpä olisin ollut ilman häntä..
sunnuntai, 14. lokakuu 2007
Isä..
Isäni oli alkoholisti, eikä äitikään lasiin sylkenyt. Minä en edes muista milloin juominen alkoi, luultavasti jo ennen syntymääni. Syntymäni jälkeen se ainakin paheni. Olen esikoinen ja olin vaativa, minulla oli koliikki. Muistan lukeneeni isän papereista, miten hän oli kertonut paniikkioireiden pahenevan kun ensimmäinen lapsi syntyi, hän lääkitsi itseään alkoholilla.
Meillä riideltiin paljon, nyrkein ja huudoin. Paljon en lapsuudestani muista, ihmisellä on käsittämätön kyky suojella itseään. Ehkä ne asiat olivat ja ovat edelleenkin liikaa. Muistan miten talvipakkasella keskellä yötä naapuri otti meidät lapset ja menimme lähimmälle puhelinkopille josta poliisit soitettiin. Muistan miten siskon kanssa maattiin peiton alla ja oltiin ihan hiljaa.. Muistan miten isä jahtasi nahkavyön kanssa äitiä, sitä en muista mitä sitten tapahtui. Poliisit kävivät meillä usein. Silloin lastensuojelu ei tainnut olla kovin tehokasta..
On minulla isästä hyviäkin muistoja, olin silti isän tyttö. Isä opetti minut ajamaan pyörällä, isän kanssa tehtiin matematiikan läksyt, isä vei meidät firman saunailtaan, jossa saatiin smurffi-limsaa. Isä ja äiti erosivat kun olin yhdeksän, olisin halunnut asua isän kanssa. Äiti vei meidät toiselle paikkakunnalle, ei hänellä tainnut olla vaihtoehtoja. Isää nähtiin lähinnä kesäisin, oli kova ikävä.
Isä kuoli pari vuotta sitten, viinaan. Tunnen siitäkin syyllisyyttä. Jonkun olisi pitänyt huolehtia isästä. Ehkä hän olisi lopettanut tai vähentänyt juomistaan. Minun olisi pitänyt jaksaa kuunnella häntä, mutta hän oli aina humalassa kun soitti, en vaan jaksanut.
Eräänä kesänä vietin viikon hänen luonaan, hän joi maltillisesti, hän sentään yritti. Kävi niin sääliksi häntä. Hän näytti vanhemmalta mitä oikeasti oli. Kovin väsyneen näköinen. Isällä oli kovat lääkitykset paniikkioireisiin, masennukseen ja univaikeuksiin. Minä kevensin vähän lääkevarastoa ja siitä alkoi minun alamäki, mutta se on tarina erikseen. Se oli toiseksi viimeinen kerta kun näin hänet. Viimeinen kerta oli pari vuotta myöhemmin hänen maatessa ruumisarkussa. Se oli ensimmäinen kerta kun näin ruumiin. Ei se ollut isä, vain tyhjä kuori.
Naapurit kertoivat isän viimeisistä vuosista. Isä oli huonossa kunnossa. saattoi pissiä huomaamattaan housuihin ja oli menettänyt ajantajunsa. Puhui meistä lapsista paljon. Kuolinpäivänään isä oli yrittänyt soittaa minulle monta kertaa, en jaksanut vastata. Ei asia varmaan miksikään olisi muuttunut, mutta tunnen kovasti asiasta syyllisyyttä.
Muistotilaisuus oli kaunis,paikalla oli vain läheisimmät isän ystävät ja sukulaiset. Soitimme musiikkia ja keskustelimme paljon. Itkettiin paljon. Tilaisuuden järjestämisestä en muista juurikaan, Se on mennyt kuin sumussa.
Ruumiinavauksessa todettiin, että isän elimistössä oli lääkeaineita. En halua puhua itsemurhasta, mutta en pidä sitä mahdottomana ajatuksena. Asiat oli järjestetty niin hyvin, että jos hän ei sitä suunnitellut niin ainakin saattoi aavistaa.. Näin minä uskon.
Eniten minua surettaa se, etten koskaan oppinut tuntemaan isää. Liian myöhään sitä huomaa mitä on menettänyt. Perheemme elämä oli pitkään sekaisin. Nuorin sisko vahingoitti itseään niin, että joutui paikattavaksi. Toinen kuihtui silmissä. Minä lääkitsin itseäni kovalla työnteolla. Asiasta ei oikeastaan puhuttu, jokainen oli omillaan.
Kaipaan isää.
sunnuntai, 14. lokakuu 2007
Voi hitto..
Minä en ole mitään. Sinäkin vain otit kädestä kiinni ja toivotit hyvää iltaa, VOI HELVETTI… Sinä et näe, kukaan ei näe… Te näette vain hymyn, mistä tiedätte että se on aito.. Voi helvetin helvetti..Tarvitsen ihmisen vierelleni, mutta kuka minut huolii kun en itsekään itseäni hyväksy..
Tori Amos
"Crucify"
Every finger in the room
is pointing at me
I wanna spit in their faces
Then I get afraid of what that could bring
I got a bowling ball in my stomach
I got a desert in my mouth
Figures that my courage would choose to sell our now
I've been looking for a savior in these dirty streets
looking for a savior beneath these dirty sheets
I've been raising up my hands
Drive another nail in
Just what God needs
One more victim
Why do we
Crucify ourselves
Every day
I crucify myself
Nothing I do is good enough for you
Crucify myself
Every day
And my heart is sick of being in chains
Got a kick for a dog
Beggin' for Love
I gotta have my suffering
So that I can have my cross
I know a cat named Easter
He says will you ever learn
You're just an empty cage girl
If you kill the bird
I've been looking for a savior in these dirty streets
looking for a savior beneath these dirty sheets
I've been raising up my hands
Drive another nail in
Got enough guilt to start
my own religion
Please be
Save me
I cry
Why do we
Crucify ourselves
Every day
I crucify myself
Nothing I do is good enough for you
Crucify myself
Every day
And my heart is sick of being in chains
perjantai, 12. lokakuu 2007
Kuka koskettaa
Minä näin
kuulin läpi valheiden
ja kyynelten
Minä se en ole
sillä minun käteni ovat sidotut
ne sitoivat vihollisen sanat
kun ne huusivat
Sinä et ole armahtaja
sinulle ei annettu valtaa
sinä olet särkijä
Eikä meille ollut aikaa
sitä ei annettu
vain hetki
että tuskani olisi suurempi
muistot sain, tottakai
Ja ne nauravat
ja kuiskivat
sen ne minulle tekivät
